27.6.2009

Lauantai-illan viimeinen lauttavuoro

Nippa nappa kerkesin. On myös reissun viides ja viimeinen autolautta...

Pietarsaari 2.8.2009

12. päivä, Stokmarknes-Sortland-Revsnes 62 km/600 km

Aamulla noin 7:30 herätys ja aamiaisen jälkeen olin lähtövalmiina 9:30.

Päivän suunnitelma oli se että ottaisin bussin Sortlandiin ja kirisin taas aikataulua pikkasen, tarkoitus olisi päästä iltaan mennessä Harstadiin. Tosin sunnuntaina pääsisin jatkamaan matkaa Harstadista vasta 16:00, Hurtigbåt-aikataulun mukaan, joten kirimisestä ei sinällään olisi mitään hyötyä, mutta jäisipä enemmän aikaa kierrellä kaupungissa.

Turisti-infossa katsottiin bussiaikataulu ja siellä kerrottiin myös mistä bussi lähtee, virallista bussiasemaa kun kaupungissa ei ole! Bussi lähtisi 11:30 aivan Hurtigruten-museon viereiseltä satama-alueelta jossa myös Hurtigruten aluksetkin pysähtyy risteilyn aikana. Aikaa oli pistäytyä Hurtigruten museossa. Laivavanhus Finnmarken toimi museona ja aamukymmeneltä ei muita vieraita museossa ollut. Olo oli aavemainen kävellessä natisevan laivan autioilla käytävillä, salongeissa aisti menneen ajan havinaa.

Yhdentoista jälkeen parkkeerasin sitten tuolle oudolle alueelle josta bussin pitäisi lähteä, paikalliselta aamulenkkeilijältä varmistin vielä että oikeassa paikassa ollaan. Kello läheni 11:30, sitten 11:35, sitten 11:40 jne... Kunnes huomasin rakennuksen peilaavaan ikkunaan kiinnitetyn huomaamattoman kyltin, bussien lähtöpaikka on siirretty kesäkuun alusta toiseen paikkaan! Aivan turhaa odottelua, jos olisin lähtenyt suoraan polkemaan olisin jo Sortlandissa!

Joten matkaan pääsin 12:00 jälkeen ja Sortlandiin saavuin 14:30. Enää ei harmittanut, maisemat oli upeat ja tie helposti rullaavaa, keli mitä mainioin myötätuulessa ja auringon paisteessa. Sortlandissa sorruin kauppakeskukseen ja siellä vierähti aikaa taas, päivän aterian ostin valmistiskiltä ja nautiskelin sen torilla. Matkaa jatkoin vasta 16:00.

Sigerfjordin kautta voi kiertää pitkän tunnelin (yli 3 km?) joka on tiellä E10, samalla saa nauttia vuonomaisemista ja rauhallisesta liikenteestä. Sortlandin sillan jälkeen tapasin kaksi belgialaista naista jotka kylläkin olivat polkeneet läpi tunnelin ja ongelmitta. Naiset olivat tulossa Harstadista mutta pääkohde heillä on ollut Nordkapp, matkaan he olivat lähteneet jo huhtikuussa Belgiasta ja nyt matka jatkuisi vielä Bodosta lentäen Islantiin ja tarkoituksena pyörähtää Islannin ympäri!

Sigerfjordista (13 km) oli paluu takaisin E10-tielle palan matkaa, ennen käännöstä Flesnesin 83 tielle. Ympärillä oli kaunista vehreää vuonomaisemaa ja liikenne rauhallista rykelmöittäin, vastaantulevasta ruuhkasta tiesi milloin lautta on saapunut Flesnesin satamaan. Loppunousujen jälkeen oli jyrkkä lasku alas Flesnesiin ja lauantai-illan viimein vuoro saapui satamaan. Lautalla sain myös vinkin kiertää seuraavan päivän etapin Harstadiin rantatietä pitkin, vältyn hurjalta vuoristonousulta.

Lautta saapui Revsnesiin ja muutaman kilometrin poljettuani löytyi hyvä leiripaikka, vaikka pyörää jouduinkin lykkäämään jonkin verran pitkin peltoa. Kaunis vuonomaisema ja vieressä solisi tunturipuro.

Päivän kuvakooste

Lauttamatka 20,00 NOK
Majoitus 0,00 NOK

Gullesfjorden

Matkalla Flesnesin lautalle. Jouduin sittenkin polkemaan Sortlandiin kun bussiasema oli yllättäen vaihtanut paikkaa, turhautui aamusta muutama tunti... :/

26.6.2009

Sigerfjord - Stokmarknes


11. päivä Sigerfjord-Stokmarknes 36 km/539 km

Perjantaiaamuna aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta! Käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen, yksi sateinen päivä ja sen jälkeen aurinkoinen.



Sildpollen Sjöcamp sijaitsee erikoisella paikalla Austnesvuonon niemekkeellä, pienen pieni teltta-alue on lähes kirkon portailla. Leirintäalue onkin pääosin vaunumatkailijoille suunnattu, mökkejäkin oli vain muutama. Erikoista on myös unisex wc- ja suihkutilat, aamulla kaikki samassa tilassa hoitamassa aamutoimiaan, joku jonotti suihkuvuoroa, toinen wc-vuoroa, kolmas pesi hampaitaan, neljäs ajeli partaansa ja viides tyhjensi pyykkikonetta! Kaikki tuntui luontevalta tuossa tilassa. Keittö on viihtyisä ja tilava, kaiken kattava astioineen päivineen. Aamiaista valmistaessani kuulin saksalaisrouvalta uutisen että Michael Jackson on kuollut.



Matkaan pääsin 11:30, leirintäalueen isännältä sain vielä ajo-ohjeet lähimpään ruokakauppaan joka sijaitsi Lilandin kylässä, sinne kun ei ole viitoitusta päätieltä. Lähtiessäni näin tien risteyksessä liftarin jonka olin nähnyt aikaisemmin Henningsvaerissa, kolmannen kerran törmäsimme Lilandin kylän risteyksessä ja silloin täytyi jo vaihtaa kuulumiset. Liftari oli matkannut Ranskasta ja suuntana oli tietenkin Nordkapp.


Päivän etapista ei oikein ollut varmuutta muuta kuin että kohti Sortlandia, kuinka pitkälle niin sen ilta näyttää. Harkinnassa oli myös että kierrän Fiskebolin lauttasatamaan läntistä rannikkotietä (46 km) mutta onneksi päädyin polkemaan suoraan E10-tietä (18 km). Maisemat oli upeat Austnesvuonon ja Slovervuonon varrella, korkeita vuoria peilityynen veden peilaamana. Liikenteen kanssa tuli toimeen.



Useiden taukojen ja kuvaussessioiden jälkeen saavuin Fiskebolin lauttasatamaan 15:00 ja satamassa autolauttaa sai odotella tunnin! Vihdoinkin lautta saapui ja edessä/takana oli jäähyväiset Lofooteille, lautalta sai vielä upeat kuvaukset saaren vuoristomaisemista.



Melbusta matka jatkui kohti Stokmarknesia kauniissa maalaismaisemassa ja Hadselvuonon upeissa vuoristomaisemassa. Helposti poljettavaa tietä, tyyntä ja aurinkoista, mitäpä sitä voisi enempää toivoa. Stokmarknesiin saavuin noin 18:30 ja päätin jäädä sinne, kerrankin olisin ihmisten aikaan jossakin. Ensimmäisenä leirintäalueelle, joka tietenkin oli kilometrin nousun päässä.



Sitten tutustumaan kaupunkiin. Paikallinen iltalenkkeilijä neuvoi mistä löytyy internet ja hyvää ruokaa ja juomaa. Rödbrygga olikin viihtyisä pub/ravintola ja perjantai-iltana aikuisten suosima illanviettopaikka. Internetin käyttö oli ilmainen, alue on kuulemma hyvin laajakaistoitettu. Useimmissa muissakin paikoissa olisi miniläppärillä saanut ilmaisen internetin käyttöönsä!



Palattuani leirintäalueelle oli vielä iltapalan aika. Telttanaapurit, pyöräilevä sveitsiläispariskunta, eivät olleet kovin puheliaita...

Kaunis ja rauhoittava etappi takana, hieno päivä!

Päivän kuvakooste

Majoitus 100,00 NOK
Lauttamatka ?

Sløverfjorden

Matkalla Fiskebolin lauttasatamaan E10-tietä pitkin. Hieno keli. :)

25.6.2009

Henningsvaer - Sigerfjord

Tiedoksi lightcaurbylle, 
ensimmäinen on lähempänä Henningsvaeria ja kuhisee kalliokiipeilijöistä.


10. päivä Henningsvaer-Sigerfjord 40/503 km

Henningsvaerin hostellissa yö oli erittäin rauhallinen, vaikka väliseinät ovatkin pahvia. Aamulla heräsin naapurihuoneen hiustenkuivaajan hurinaan. Keittiöstä löytyi kaikki tarvittavat astiat ja hostellin emäntä oli keittänyt pannullisen kahvia kaikkien juotavaksi.



Pakkaaminen oli valmis 11:30 ja vielä oli tarkoitus kiertää viimeiset kierrokset kaupungilla. Yön aikana sää oli muuttunut pilviseksi mutta sadetta ei ollut vielä luvassa. Parkeerasin katukahvilaan nautiskelemaan tuosta ihanasta kaupungista ja olotilasta. Norjalaiskaverukset olivat myös saaneet pakattua pyöränsä ja seuraavana kohteena "meillä" oli Kabelvåg.



Matkaan lähdin vasta 12:30, tien varret kuhisi kalliokiipeilijöistä ja jokaisessa pienessäkin kolossa oli autoja parkissa. Maisemat olivat ankeat verrattuna edellisen päivän näkemään. Lähestyttäessä Kabelvågia, E10-tietä pitkin, alkoi myös sade. Matkalla on muutama tunneli ja niiden läpiajo sujui ongelmitta, autokolonnat menevät yleensä rykelmissä ja kolonnaa seuraa hetken "hiljaisuus".



Kabelvågin akvaarion portilla kävin miettimässä, mennäkkö vai eikö mennä, jätin sitten menemättä. Kabelvåg on idyllinen puutalokaupunki ja vesisateesta huolimatta vaikutti viihtyisältä. Praestenbryggassa kävin syömässä uuniperunan ja katkarapumössön.




Matka jatkui Svolvaeriin, Lofoottien pääkaupunkiin, E10-tietä pitkin ja pyörätietä koko matkan. Svolvaer ei ole läheskään idyllinen tai viihtyisä kaupunki. Satama-alueelle oli rakennettu tasokkaat hotellit ja paikka vaikutti oikealta turistirysältä. Kivikirkko on kyllä vaikuttava.



Maisemat varmaankin on upeat kirkkaalla säällä, nyt sadepilvet peittivät kaikki vuoret tien varrelta. Austnesin vuononrantaa pitkin saavuin Silpollen Sjöcampingille noin 20:00, yöllä sää alkoi seljetä ja tietoisuus siitä kuinka hienolla paikalla leirintäalue oikeasti sijaitsi alkoi valjeta. Sadetta olinkin jo välillä kaivannut, se kun kuuluu osaksi asiaan, että pyräretkellä sataa...

Mukava päivä takana ja vaikuttava yö, seurata sään muutosta sateesta selkeäksi.

Päivän kuvakooste

Majoitus 100,00 NOK

24.6.2009

Storfjord - Henningsvær


9. päivä Storfjord-Hennigsvaer 55/463 km

Storfjodin oleskelusalissa valmistin aamiaisen. Yön aikana olin saanut telttanaapureita, italialainen pariskunta joka matkasi bussilla ja patikoi lähimaastoissa. Kerroin ihailevani Italiaa ja sen kulttuurihistoriaa, rouva innostui antamaan yhteystietonsa siltä varalta jos tulen Italiaan niin voin ottaa heihin yhteyttä, asuvat noin 100 km päässä Venetsiasta.



Matkaan lähdin 11:00 ja lähiristeyksen liikennemerkistä vasta muistin että tiellä 815 olisi ollut toinen leirintäalue noin 10 km päässä! Illalla olisi ollut hyvin aikaa polkea tuonne sen sijaan kuin jäädä Storfjordiin. Toivottavasti se on oikein huono leirintäalue, ajattelin.


Talven aikana oli suunnitelmissa polkea pitkin E10-tietä Borgiin, mutta kevään aikana suunnitelmat kallistuivat 815-tien kannalle, kumpi sitten on maisemallisesti parempi ei ole tietoa, mutta pelkästään rauhallinen liikenne on jo riittävä. Alkutaival vaikutti lupaavalta ja paikoitellen muistutti viime kesän Hamninbergin tietä, vaikka Hamninbergin voittanutta ei ole. Brustrandan leirintäalue tuli vastaan ja se olikin oikein luxus-luokan leirintäalue upealla paikalla! Suorastaan harmitti että missasin tuon. Norjalaiskaverukset olivat löytäneet tiensä sinne ja parasta aikaa pakkasivat pyöriänsä pihamaalla, kävin kahvilassa vielä harmittelemassa mokaustani.



Tie seuraili merenrantaa ja oli leppoisaa poljettavaa ilman ylämäkiä ja alamäkiä. Lähestyttäessä Gimsoystraumenia oli kaunista maalaismaisemaa taustalla jylhät kalliomaisemat. Nautinnollista poljettavaa. Matkalla tapasin tanskalaisnaiset joihin tutustuin Sortlandin leirintäalueella, olivat tulossa Henningsvaerista ja kertoivat lähimaastoista löytyvän hyviä wilcamp-paikkoja, muuta heidän puheista en sitten ymmärtänytkään.


Gimsoystraumenin sillalla tuuli puhersi, alhaalla oli tietyö ja liikennettä ohjailtiin. Taluttaen ylitin sillan ylös ja alas.



Käännös kohti Henningsvaeria ja uusia elämyksiä. Hennigsvaeriin on 8 km koukkaus E10-tieltä ja todellakin on käymisen arvoinen. Maisemat oli uskomattoman upeat ja hidastivat kulkua, upea keli tietenkin vaikutti asiaan. Jyhkeät kalliot on kalliokiipeilijöiden suosiossa ja ihmisääniä kuului yläilmoista. Kaksi kapeaa siltaa vie perille ja hetken pyörittyäni kylillä totesin että tänne on pakko saada jäädä yöksi. Ilta oli peilityyni ja aurinkoinen, puutalot heijastuivat vedenpintaan. Paalujen varassa seisovat rakennukset muistuttivat Venetsiasta.



Kylän perimmäiseltä puolelta löysin hostellin josta otin huoneen. Norjalaiskaverukset olivat ottaneet samasta hostellista kalastajanmökin, 650 kruunua. Huoneen ikkunasta oli näkymät "pääkadulle" ja hostelli oli todella siisti ja rauhallinen. Kävelin Henningsvaerin kapeilla rantakaduilla vielä 01:00 ihastellen ilta-auringon loistetta kaupunkiin.

Hieno päivä sai kerrassaan upean päätöksen!

Päivän kuvakooste

Majoitus 400,00 NOK (45 €)

Gimsoystraumen bru 840 m

Alastulo näyttää hurjalta ja tuuli tuiversi...

23.6.2009

Å i Lofoten - Storfjord

.
8. päivä Å-Nusfjord-Ballstad-Storfjord 18/408 km

Eilinen iltarusko oli kaikonnut ja tilalle saapunut synkkä sadepilvi.



Erittäin hyvin nukutun yön jälkeen heräsin aikaisin ehtiäkseni pakata ja kierrellä Å:ssa ennen bussin lähtöä klo 9:00. Kahvit ja aamiaisen ajattelin nauttia kylillä, mutta eipä tuohon aikaan aamusta vielä mikään paikka ole auk,i joten kahvihammasta pakottaen odottelin bussiin pääsyä.



Yleinen mielipide on että Å on Lofoottien must-nähtävyys! Puolessa tunnissa olin kiertänyt tuon nähtävyyden ilman mitään erityistä åå-elämystä. Kylttejä ja nuolia osoitti sinne ja tänne ja joka suunnalla oli jokin museo tai nähtävyys... Paikat oli viimeisen päälle sliipattuja ja oli vaikea uskoa että kyseessä olisi jotakin todella vanhaa ja historiallista. Bussilastillinen turisteja saapui paikalle seuraten tunnolisena oppaan ohjausta. No, onpa se nyt sitten nähty. Parasta Å:ssa oli wildcamp upealla paikalla!



Ostin bussilipun tarkoituksena jäädä pois Nusfjordin risteyksessä, bussi kun jatkoi matkaa suoraan Leknesiin. Tuosta risteyksestä on matkaa Nusfjordiin 8 km ja se saattaisi olla mielenkiintoinen etappi. Vesisateessa saavuimme risteykseen ja vastassa odotti toinen bussi joka oli menossa Nusfjordiin. Ulkona bussikuski alkoi raijata pyörääni ja laukkujani tuohon toiseen bussiin ja minä juoksin perässä että, Ei ei! Selitin että aikomus on polkea Nusfjordiin johon kuski vastasi että hän otti maksun koko matkasta, sitä on nyt mentävä bussilla perille asti!



Etappi todellakin oli upea ja erikoinen, harmitti katsella maisemia bussin ikkunasta. Nusfjord on Unescon maailmanperintökohde ja turistirysä kuten Å. Sliipattuja museoita ja kylttejä ohjaamassa turisteja sinne ja tänne. Kymmeniä bussilasteja turisteja. Kylän ainut ravintola ei tarjonnut lounasta koska heille oli ihan kohta tulossa bussilastillinen ranskalaisia lounaalle ja oli kova kiire. Ostin kahvin ja vohvelin sitten katukahvilasta.


Nusfjord

Tapasin tutun seurueen, norjalaisrouvat joihin törmäsin edellisenä päivänä, olivat yöpyneet Nusfjordissa kalastajamökissä, rorbuassa. Kertoivat että Ballstadin pyörävene oli tulossa ja lähtö Nusfjordista on 12:00, aikataulut tosiaankin olivat muuttuneet. Sopi oikein hyvin kuvioihin, nyt ei tarvinnut miettiä bussimatkaa Nappstraumenin alitukseen. Paikalle saapui vielä norjalaiskaverukset, heidätkin näin edellisenä iltana
polkevan Å:sta.



Norjalaiskaverukset auttoivat pyörien nostamisessa veneeseen, laukkuja ei tarvinnut purkaa. Sade ja tuuli yltyi, laineet keikutti pientä venettä heittäen välillä vettä kannelle. Tunnin matkan jälkeen saavuimme Ballstadiin kylmissämme. Satamassa oli viihtyisä kahvila jonne myös venematka maksetaan, 250 kruunua. Oikea takkatuli lämmitti ja tarjolla oli hyviä lohivoileipiä, jälkiruuaksi sai itse paistaa oman vohvelinsa.


Ballstad

Matka jatkui kohti Leknesiä ja siitä edelleen kohti Storfjordia. Leknesissä tapasin norjalaisrouvat vielä kerran ja matkalla Storfjordiin tapasin norjalaiskaverukset. Storfjordin leirintäalueelle saavuin jo 18:00 ja mietin jatkaisinko matkaa, kerrankin olisin ajoissa paikalla ja saisin huilia niin päätin jäädä sinne. Sateinen päivä oli päätöksessä ja olo oli suihkun tarpeessa. Respa ei ollut paikalla joten pystytin teltan ja menisin suihkuun. Yleensä suihkujen lämmin vesi toimii 10 kruunun kolikoilla mutta Storfjordissa ne toimiikin poleteilla joita voi ostaa vain respasta! Päivystävässä puhelimessa oli vain vastaaja päällä. Valmistin iltapalan ja soittelin uudestaan tuohon puhelimeen, vasta klo 20:00 siihen vastattiin ja kerrottiin että suihkun poletteja löytyy talon nurkalla olevassa postilaatikossa! Kiesus mikä paikka! Respa saapui paikalle 21:00 ja poistui 22:00!



Joka tapauksessa mielenkiintoinen päivä, eikä sadekaan haitannut, johan tuota olin kaivannut! :)

Päivän kuvakooste

Bussikyyti Å-Nusfjord  88,00 NOK
Pyörävene Nusfjord-Ballstad 250,00 NOK
Majoitus 80,00 NOK

22.6.2009

Storfjord - Å i Lofoten





7. päivä Storfjord-Leknes-Napp (bussi)-Å 62/390 km

Storfjordin leirintäalue sijaitsee noin 8 km päässä Stamsundista, illalla paikka oli jo suljettu mutta päivystyspuhelimessa ilmoittauduin yöpyjäksi. Mitään valvontaa ei paikalla näyttänyt olevan.



Paikalla oli latvialaisseurue, osa nukkui viidessä eri teltassa, osa kuuden hengen mökissä ja yksi oli ilman majoitusta ja nukkui autossa, jonka käynnisti tyhjäkäynnille keskellä yötä! Tyhjäkäyntiin hermostuneena piti kömpiä ulos teltasta, telttanaapuri oli myös ulkona ja kerroin että auto häiritsee, hän kävi sammuttamassa auton. Pariskunta kuului samaan seurueeseen, huomasin aamulla. Aamulla olo oli äreä...



Terassi oli hieno ja siellä valmistin aamiaisen mieluumin kuin epäsiistissä keittiössä, jätehuoltokin tuolla paikalla oli aivan retuperällä.

Leknes

Storfjordista matka kohti Leknesiä on noin 6 km, nousua 3 km ja laskua 3km! Ihastelin Leknesin maisemia taukopaikalla ja itse kaupunkikaan ollut mikään paha, eläväinen keskus. Ensimmäisenä turisti-infoon ja jumankauta että ensimmäiset tapaamani turistit oli tuo sekalainen latvialaisseurue! Auton tyhjäkäynnin sammuttanut pariskunta oli ihan mielissään jälleen näkemisestä, yön örisät olivat vaitonaisia...

Nappstraumen merenalainen tunneli

Joka tapauksessa edessä oli Nappstraumenin merenalainen tunneli, sitähän en aio polkea. Pyöräveneen aikataulu oli muuttunut, mitä nettisivuilla on, joten bussilla tunneliin. Heti tunnelin jälkeen jäin pois Nappissa, mutta olisin voinut jäädä myöhemminkin... Vasta Nappin näköalapaikalta oli tiedossa miltä "postikorttikuvat" näyttää...



Lähestyttäessä Flakstadia oli upeaa. Nusfjordin risteyksen jälkeen vastaan tuli huvittava näky, myös on olemassa toisia jotka taluttaa pyörää! Norjaliasrouvat (4 kpl) olivat tulossa Å:sta ja miettivät jatkoa, eivät myöskään aikoneet tunneliin.



Upeaa reittiä välillä Flakstad-Ramberg ja muutama kilometri Rambergin jälkeen. Loppu olikin sitten siltoja, mäkiä, tunneleita ja liikennettä. Varsinaisia Lofoottimaisemia pitäisi saada katsoa yläilmoista tai mereltä, tien päällä ne eivät toteudu... Valokuvasin kalastajakylää ja matkaa jatkaessani vasta huomasin tienviitasta että kyseessä oli tuo kuuluisa Reine. Kello oli jo paljon joten en lähtenyt tarkemmin tutkimaan.

Ramberg beach



Leiripaikka jännitti, voiko siellä yöpyä! Paikalla oli noin 5 telttaa harvakseen. Aivan päätepisteeseen oli majoittunut ystävykset Ranskasta. Toinen puhui englantia ja nuorempi ei, muutaman minuutin "kävelyreissulla" nuorempi oli onkinut kaksi kalaa ja tarjosivat toista iltapalaksi! Olisivat kertoneet Ranskasta kaiken, mutta en oikeasti ollut juuri nyt niin kiinnostunut. :)



Upea wildcamp, parasta Å:ssa :)

Päivän kuvakooste

Bussikyyti Leknes-Napp 38,00 + 19,00 (pyörä) NOK
Majoitus 0,00 NOK

Flakstad beach ja evästauko

Suunnitelmat uusiksi kun pyörälautan aikataulu oli muuttunut, alitin Nappstraumenin bussilla. Aurinkoista ja vilvoittava tuuli.

21.6.2009

Sortland - Stamsund


6. päivä Sortland-Stamsund 10/328 km

Sortlandin campingin sijaitsee kilometrien raskaan nousun päässä keskustasta, ilman tarpeellisia palveluita, joten kaikki mahdollinen eväs kannattaa raijata paikalle mukaan, toistamiseen niitä ei jaksa kaupungista hakea.

Sortland Camping

Respa oli ihan Ok, siellä näytettiin kartta mistä Hurtigruten lähtee ja vasta tuolloin tuli ajatus että laivaan voi hypätä jo täältä! Lastuseinäiset suihkutilat ja muovituoliset keittiötilat. Telttayöpyjinä tapaamani tanskalaisnaiset kantoivat vesikassikaupalla kuumaa ja ilmaista vettä keittiöstä pyykkitupaan! Ilmankos useissa paikoissa saa lukea suuria kylttejä että Ei pyykin pesuun, pyykkitupa on olemassa! Luulisi nyt että kahdelta naiselta olisi irronnut muutama kruunu yhteiseen pyykkikoneeseen...

Hurtigruten Kong Harald

Aikataulusta olin etuajassa ja ei ollut tietoakaan mikä Hurtigruten tänään olisi matkassa, suorastaan kyynel tuli silmään kun satamaan töräytteli Kong Harald! Henkilökunnankin muistin viime kesältä vastaanotossa ja pyöräruumassa, en kysynyt josko muistavat minua. :)

Trollfjorden

Edessä oli 8 tunnin laivamatka kohti Lofootteja! Ensimmäisenä pysähdyimme Stokmarknesissa jossa oli mahdollisuus myös poiketa Hurtigruten-museoon. Matka jatkui kohti kapeaa Raftsundetia ja siellä teimme koukkauksen tuonne kuuluisaan Trollfjordeniin. Trollfjorden on noin kolmen kilometrin mittainen vuonon pätkä ja paikoitellen vain 100 metrin levyinen. Kansa kerääntyi laivakannelle ja kyynärpäätaktiikka oli sallittua... Hieman oli pettymys tuo vuono, liekö Kaivuono ja sen useat upeat vesiputoukset syynä. Trollfjordenissa vain toinen seinämä oli korkea ja jyrkkä, seinämällä solisi vain yksi vaivainen vesiputous, eikä tuo edes tuntunut niin kauhean kapealta.

Svolvaer

Raftsundetin jälkeen saavuimme Svolvaeriin, Lofoottien pääkaupunkiin. En pistäytynyt maissa kummassakaan kaupungissa kun ajattelin että polkiessa nuo molemmat tulee vielä vastaan. Olisi tietysti ollut järkevämpää tutustua kaupunkeihin jo laivalta käsin niin aikaa olisi jäänyt enemmän polkemiseen.

Svolvaer

Svolvaerin jälkeen matkasimme kohti määränpäätä, Stamsundia. Edessä aukeni tyypillinen Lofootti-maisema ja taivas oli dramaattinen! Laivakannella puhalsi kylmä tuuli ja välillä olin ainut "hullu"-turisti joka tarkeni ihastella maisemia kameravarustus kaulassa roikkuen ja pipo päässä! Stamsundin yllä leijui uhkaavan näköinen pilvirintama.

Lofootit


 Kuin ihme olisi tapahtunut ja satamaan saavuttuamme 22:00 tuli aurinko esiin. Maissa oli tyyntä ja todella lämmin. Matkaa Storfjordenin leirintäalueelle on 8 km ja sen polki mielellään.

Stamsund

Laivamatka ja saapuminen meriteitse itse Lofooteille oli hieno kokemus!

Päivän kuvakooste

Hurtigruten 8h 495,00 NOK (60,39 €)
Majoitus 80,00 NOK

20.6.2009

Andoya - Sortland


5. päivä Stave-Risoyhamn-Sortland 90/318 km

Stave campingilta lähetin kuvaviestin tänne blogiin mutta näköjään ei koskaan tullut perille.
Stave campingilla on upeat kotisivut ja niiden perusteella hartain toiveeni oli saada yöpyä paikan päällä. Yöpyminen sitten onnistuikin edellisen päivän bussimatkan ansiosta, muutoin ei olisi aikataulullisesti sopinut kuvioihin.

Andoya

Leirintäalue oli reissun suurin pettymys! Upeista puitteista huolimatta oli heikoin kaikista, hienot nettisivut vielä lisäsivät pettymyksen määrää. Rumat lastulevyiset huoltotilat, wc-tilat sijaitsivat suihkuosaston perällä ja kengät tuli riisua pukuhuoneessa, keittiön tiskivesi toimi 10 kruunun kolikolla 10 minuuttia (eihän yhden mukin, lusikan ja trangiakattilan tiskaamiseen kulu kymmentä minuuttia!) Joka puolella oli rumia kylttejä kieltämässä sitä ja tätä, tai maksa siitä ja tästä! Mökin ikkunoissa ei ollut verhoja joten täytyi viritellä pyyhkeestä ja takista verhot, aurinko paistoi suoraan mökkiin ja koko yön.

Andoya

Andoya on tuulinen saari, yöllä oli tuulta 10 m/s ja aamulla lähes samat, onneksi oli myötäinen. Päivän etappina oli tarkoitus edetä ainakin Risoyhamniin saakka ja jokunen kilometri päälle. Edessä oli avaraa nummimaisemaa Norjanmeren rannalla. Itse nautin avarasta maisemasta, varsinkin kun myötätuuli on matkassa! Saavuin Nordmelan kylään, Nordmelasta tie jatkaa rannikkoa pitkin Risoyhamniin tai vaihtoehtoisesti saaren läpi, kilometreiltään etapit ovat samat. Kyläkaupassa oli kahvitarjoilu ja mokkaruutuja, kahvitellessa kylän miesten kanssa oli oiva tilaisuus kysyä asiantuntijoiden mielipidettä kumpaa reittiä kannattaa polkea, mielipide oli yhtenäinen, rannikkotie.



Rannikkotie on monimuotoinen, avaran nummimaiseman jälkeen seuraa jyhkeät kalliomaisemat, sitten vehreät maalaismaisemat kukkaloistoineen. Vieressä pauhaa Atlantin valtameri! Kokonaisuudessaan Andoya tarjosi 50 km matkalla läpileikkauksen koko viime kesän 800 km reissusta, lisänä vielä kukkaloistoa ja vehreyttä!

Risoyhamnin silta

Risoyhamnin sillalle saavuin jo 14:30, itse kaupunkiin en vaivautunut. Nyt oli jännät paikat ja mielessä kävi mahdollisuus polkea peräti Sortlandiin asti! Tie todellakin oli nautinnollista poljettavaa monimuotoisine maisemineen. Myötätuuli vaihtui välillä voimakkaaksi sivutuuleksi ja tuulenpuuska meinasi heittää ojaan. Tosiaankin, Sortlandin silta tuli näköpiiriin 19:30!

Sortland

Voimakas tuulenpuhuri kävi sillalla! Karttakopiokin lensi teille tietymättömille! Taluttaen ylös ja alas. Sjöhus centeret sijaitsi 2 km päässä vastatuuleen, huoltorakennuksessa oli remontti menossa ja emäntä oli kovin vastahakoinen telttayöpymiselle vaikka talvella heiltä sainkin sähköpostia jossa toivotettiin erittäin tervetulleeksi! Joten Sortlandin leirintäalueelle sitten.

Sortland Camping

Leirintäalueesta ja sen sijainnista olin lukenut negatiivisia kokemuksia joten suuntasin ensin keskustaan ja pizzalle. Lauantai-ilta Sortlandin keskustassa oli hiljainen. Pizzan jälkeen lähdin kiipeämään kohti leirintäaluetta joka todellakin sijaitsi kilometrejä pitkän ja raskaan nousun päässä. Ennätyksellisen pitkä päivä oli päätöksessä 22:00!

Teltta-alueella tapasin tanskalaisnaiset joiden matkan kulusta en saanut selvyyttä. Toisen pyörä oli joka tapauksessa rikki ja joutuivat odottella maanantaihin että saavat pyörän huoltoon.

Hieno ja monimuotoinen päivä takana!

Päivän kuvakooste

Majoitus 150,00 NOK