2.5.2010

Nordkapp 2010




Nyt sitä sitten suunnistetaan kohti Nordkappia.

Tällä reissulla laivamatkoja on kolme. Pikalaiva Hurtigbåt Altasta Hammerfestiin sekä Hurtigruten-matkat Havoysundista Honningsvågiin ja Honningsvågista Mehamniin (Gamvik). Laivamatkalla Hammerfestiin vältän edestakaisen koukkauksen ko. kaupunkiin ja samalla tietenkin raskaan nousun Sennalandetiin. Hurtigruteneilla ohitan pitkän (6875 m) merenalaisen tunneliosuuden Mageroyan saarelle.

Nähtävyyksistä mielenkiintoisin kohde on Pohjois-Euroopan suurin kanjoni, Sautso Canyon, noin 20 km ennen Altaa. Gargiasta kanjonin näköalapaikalle on noin 4 km patikkapolku, joten nähtäväksi jää tulenko patikoimaan kanjonille. Myös Lakselvissa on toinen Pohjois-Euroopan suurimmista kanjoneista, Silfar Canyon, sijainti noin 53 km Lakselvista pohjoiseen Lebesbyn suuntaan. Trollholmsundin dolomiittimuodostelmat jäävät ikävästi reitin ulkopuolelle Porsangerinvuonon länsirannalle, nähtäväksi jää koukkaanko jostakin suunnasta myös sinne.

Matkaan siis kaikella varauksella, varsinkin luonnonvoimia kunnioittaen. Viralliset etapit ja yöpymispaikat selvinnee viimeistään matkan aikana. :)