1.7.2009

Ympyrä on sulkeutunut

Skibotn, huomenna alkaa bussimatka kotiopäin. Ei puhettakaan että lähtisin nousemaan Kilpisjärvelle (540 mpy) :D

Pietarsaari 29.7.2009

16. päivä, Holt-Skibotn 70 km/798 km

Telttayö lähes tienposkessa sujui hyvin, uneen päästyäni en herännyt kertaakaan autoliikenteeseen mikäli sitä oli. Aamu oli pilvinen ja muuttui sateiseksi, kerkesin kuitenkin valmistaa aamupalan ja pakata teltan ennen sadetta. Matkaan pääsin noin 12:00.

Tamokdalenista olin löytänyt ainoastaan yhden kuvan googlettamalla ja tuon kuvan sekä kartan perusteella edessä oli mielenkiintoinen etappi. Tie kiemurtelee vehreässä jokilaaksossa jota molemmin puolin reunustaa noin 1500 metriset vuorijonot! Harmitus oli suuri kun matalalla leijailleet sadepilvet peittivät kaikki vuorenhuiput. Tie oli rullaavaa ilman kovia nousuja ja rauhallista ilman autoliikennettä, tunturipuroja ja putouksia solisi ympärillä. Lähestyttäessä Övergårdia ja E6-tien risteystä oli hurjaa alamäkeä, täytyi jarrutella koska tien pinta ei ollut paras mahdollinen ja sadekin teki sen liukkaaksi.

Noin 15:00 saavuin Övergårdin risteykseen ja E6:lle, paluu takaisin autojen sekaan. Oteressa kävin syömässä tienvarren hotellissa, tarjonta oli niukkaa, varsinkin kun kokkikin oli kadoksissa. Kyläkaupassa kävin ostamassa tuliaisjuustot ja leikkeleet, oli viimeinen ruokakauppa. Loppumatka kohti Skibotnia jatkuikin sitten rankkasateessa ja vuoristoradassa. Matkan varrella oli sattunut myös onnettomuus ja palokunta sekä poliisit olivat sulkeneet tien, ilmankos välillä tuntui että eipä pahemmin ole autoliikennettä. Auto oli syttynyt tuleen ja oli tuusan nuuskana tien vieressä, henkilövahinkoja ei kuitenkaan tapahtunut, onneksi.

Lähestyttäessä Skibotnia totesin että oli oikea ratkaisu aloittaa reissu Olderdalenin kautta, maisemat eivät todellakaan olleet samaa luokkaa pohjoiseen verrattuna, toki huono sää vaikutti myös näkemään. Viimeiset kilometrit ennen Skibotnia tuntuivat loputtomilta ja perille päästyäni 20:00 tein päätöksen, upea reissu päättyy tänne. Ympyrä joka tapauksessa on sulkeutunut. :)

Päivän kuvakooste

Majoitus 120,00 + 20,00 (suihku) yhteensä 140 NOK (16 €)
Hotelliateria 122 NOK (14 €)
Ruokakauppa 163 NOK (18 €)

Sadepäivän kunniaksi

Lapskaus on perinneruoka, olis voinu olla juhlavampaa ;) Keinotakkatuli lämmittää mukavasti. Noin 30 km Skibotniin.

Tamokdalen

Harmitus! Yli tuhatmetriset vuorenhuiput on pilvipeitossa :(
Niin se keli muuttuu, nyt talvitamineet niskassa...